Vuosi 2009 alkoi vauhdikkaasti NetEntille
Tiistai, 28.04.2023Kasino-ohjelmistojen valmistaja Net Entertainment jatkaa vuoden 2008 vahvaa kasvuaan myös tänä vuonna. Yhtiö julkisti maanantaina ensimmäisen vuosineljänneksen tuloksensa. NetEntin liikevaihto on noussut ensimmäisen vuosineljänneksen aikana 61 prosentilla, kiitos seitsemän uuden netticasinon.
Vaikka yhtiön menot kasvoivat myös kapasiteetin lisäämisen vuoksi, NetEntin tulot kasvoivat 75% vuoden 2008 ensimmäiseen neljännekseen verrattuna. Alkuvuosi onkin ollut NetEntille erittäin hyvä, mutta myös valuuttakurssivaihtelut olivat yhtiölle suotuisia.
Alkuvuonna tehtiin kolme uutta lisensointisopimusta, joista kiinnostavin on tietysti PAF:n kanssa tehty sopimus CasinoModule-ohjelmiston hankinnasta. Tilauskirjassa on näidenkin hankkeiden jälkeen uutta tehtävää, tilauksia on yhteensä 14 netticasinosta ja joukossa on kolme parhaimman Tier 1 -tason operaattoria.
Tukholman pörssissä listatun NetEntin osakkeen arvo on tällä hetkellä noin 50 kruunua, reilusti yli 100% korkeampi kuin vuoden alussa.